Hyvinvoiva hevonen – mitä se käytännössä tarkoittaa? Osa 1. Ravitsemus

Hevosten hyvinvointi on moniulotteiden käsite, johon vaikuttavat muun muassa erilaiset sairaudet ja kiputilat. Ennen kaikkea oikeanlainen ravinto ja lajille sopivat pito-olosuhteet, jotka mahdollistavat lajityypillisen käyttäytymisen, liittyvät vahvasti siihen, kuinka hyvinvoiva hevonen on (Colditz 2022; Korte, Olivier, ja Koolhaas 2007; Mendl, Burman, ja Paul 2010).

Miksi ravitsemuksella on väliä – katsaus hevosen ruoansulatuselimistöön

Hevonen on luotu liikkumaan pitkiä matkoja kävellen, samalla ravintoa etsien. Luonnossa vapaana liikkuessaan hevonen käyttää ravinnon etsimiseen 16–18 tuntia, jonka aikana se kävelee jopa 20 km matkan. Kesyhevoset taas kulkevat keskimääräisesti vain 7,5 km päivässä (Hampson ym. 2010).

Hevosen ruoansulatuselimistö tarvitsee kuitupitoista karkearehua lähes jatkuvasti voidakseen hyvin. Näin mahalaukun mahaneste voi säilyttää optimaalisen happamuuden. Yli 2–4 tuntia kestävä täysipaasto on hevoselle luonnollisissa olosuhteissa epätyypillistä ja aiheuttaa nopeasti terveyshaittoja. Pureskeleminen tuottaa sylkeä, joka säännöllisesti eritettynä auttaa puskuroimaan ympäri vuorokauden tuotettua mahahappoa. Mitä pidempään hevonen on pureskelematta, sitä happamammaksi mahaneste muuttuu (Luthersson ym. 2009).

Tutkimusten mukaan (Al Jassim ja Andrews 2009; Colombino ym. 2022) korkeaenergiset, viljapohjaiset rehut, sekä pitkät ruokintavälit heikentävät hevosen ruoansulatusjärjestelmän toimintaa, mikä taas altistaa hevosta mahahaavojen, ähkyjen ja kaviokuumeen muodostumiselle. Erityisen haastavaksi ovat tutkimusten mukaan osoittautuneet tärkkelyspitoiset väkirehut, etenkin jos ne vielä yhdistetään vähäiseen karkearehun ruokintaan (Luthersson ym. 2009).

Ravitsemukselliset hyvinvointihaasteet

Mahahaavat

Mahahaavojen yleisyydessä on tutkimusten välillä hieman eroavaisuuksia riippuen siitä, tutkitaanko tietyn hevosurheilun tai rodun edustajia. Esimerkiksi valmennuksessa olevilla täysiverihevosilla mahahaavan esiintyvyys on jopa 100 %, kun taas arviolta 90 prosentilla kilpahevosista on mahahaava (Sykes ym. 2019). Varsoilla mahahaavoja on tutkimusten mukaan joka toisella ja säännöllisesti karsinassa pidettävillä vapaa-ajan hevosilla joka kolmannella (Lamglait ym. 2017).

Mahahaavojen muodostumiseen vaikuttaa pääasiassa epätasapaino karkearehun ja väkirehun määrissä. Lisäksi pitkien seisoma-aikojen ja vähäisen kävelyn tiedetään edistävän mahahaavojen syntymistä. Havaintojen mukaan varsinkin yöt karsinoissa viettävillä hevosilla on useammin mahahaavoja, kuin laitumella pidetyillä hevosilla. Näiden lisäksi esimerkiksi liian raskas valmentautuminen tai yleinen stressi voivat aiheuttaa mahahaavoja (Jonsson ja Egenvall 2006).

Ylipaino

Hevosten ja ponien ylipaino on yksi niiden suurimmista nykyajan terveysongelmista ja sen tiedetään edistävän muun muassa kaviokuumeen ja insuliiniresistenssin syntyä (Giles ym. 2014). Luonnossa hevosten paino vaihtelee vuodenajan mukaan, jolloin hevoset ovat lihavimmillaan kesän lopussa ja hoikimmillaan talven päättyessä (Giles ym. 2014).

Rotu vaikuttaa eniten siihen, kuinka herkästi yksilö lihoo. Karuista oloista alun perin lähtöisin olevat hevos- ja ponirodut kerryttävät helposti ylipainoa, jos ne saavat vapaasti karkearehua. Nykyisin tarjolla olevat karkearehut ja laitumet ovatkin turhan energiapitoisia näiden rotujen edustajille. Täysi- ja puoliverirodut eivät taas välttämättä liho niin herkästi (Giles ym. 2014)

Kaviokuume

Kaviokuumeen suurin riskitekijä on tutkimusten mukaan liiallinen ja äkillinen tuoreen nurmirehun saanti. Myös ylipaino nostaa riskiä sairastua kaviokuumeeseen. Lisäksi vaikuttaa yksilön rotu, joista jykevät kylmäverirodut olivat alttiimpia saamaan kaviokuumeen (Luthersson ym. 2017). Siksi hevoset on totutettava hitaasti laiduntamiseen.

Käyttäytyminen

Hevosille karkearehun etsiminen laidunnuksen muodossa on yksi lajille tyypillisimmistä ja tärkeimmistä käyttäytymistarpeista. Näiden käyttäytymismallien rajoittaminen voi aiheuttaa muun muassa stressiä, aggressiivisuutta ja häiriökäyttäytymistä (Krueger ym. 2021). Liian vähäisen karkearehun saannin on arveltu myös lisäävän hiekansyöntiä (Husted ym. 2010; Niinistö ym. 2019). Hevonen ei syö itselleen vaarallisia tai haitallisia kasveja, jos sillä vaan on mahdollisuus valita toisin. Mahdollisuus lajityypilliseen karkearehun syöntiin vaikuttaa täten kokonaisvaltaisesti hevosen hyvinvointiin.

Ratkaisuehdotuksia

On selvää, että ravinnolla on tärkeä osa hevosen hyvinvoinnissa ja terveydessä. Erityisesti tutkimuksissa nousee esiin karkearehun vapaan saannin vaikutukset niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin. Samalla kuitenkin vapaa heinä tai laiduntaminen voi lisätä ylipainon riskiä, mikä taas vaikuttaa negatiivisesti hevosten hyvinvointiin ja terveyteen.

Yleisesti hevosia ja poneja tulisi kannustaa liikkumaan enemmän. Runsas tallissa ja karsinoissa pito vähentää jo valmiiksi vähäistä omaehtoista liikuntaa. Liikunnan edistämiseksi tarhoihin ja muihin ulkoilualueihin voisi muodostaa erilaisia hevosen liikuntaa lisääviä elementtejä, esimerkiksi kujia, tai sijoittaa useita ruokintapaikkoja kauaksi toisistaan.

Suurimmalle osalle hevosista riittäisi vähäenergisempi heinä tai laidun kuin mitä nykyään tuotetaan. Heinän energiapitoisuuksien muuttaminen on käytännössä kuitenkin hyvin haastavaa ja toisaalta korkeaenerginen karkearehu voi olla sopiva vaihtoehto kovassa valmennuksessa olevalle hevoselle. On myös hyvä muistaa, että ravinnepitoisuuksiltaan köyhempi heinä ei tarkoita laadullisesti huonoa karkearehua. Myös oljen käytön mahdollisuuksia karkearehun lähteenä on hyvä pohtia. Se ei kuitenkaan sovi ainoaksi karkearehuksi.

Karkearehu on hyvän ruokinnan pohja ja sitä voidaan tarvittaessa täydentää erilaisilla täydennysrehuilla – ei toisinpäin. Heinäanalyysit ja ammattilaisen tekemät ruokintalaskelmat tuovat selkeyttä rehustukseen. Avainasemassa on karkearehun koostumuksen tunteminen ja sen pohjalta ruokinnan suunnittelu hevosen tarpeisiin sopivaksi. Hevosala voisi tulevaisuudessa myös käyttää useammin kustannuksiltaan saavutettavissa olevia teknologisia ratkaisuja työmäärän ja hevosten lajityypillisen ruokinnan helpottamiseksi.

Lähteet

Al Jassim, Rafat A. M., ja Frank M. Andrews. 2009. The Bacterial Community of the Horse Gastrointestinal Tract and Its Relation to Fermentative Acidosis, Laminitis, Colic, and Stomach Ulcers. The Veterinary clinics of North America. Equine practice 25(2):199–215. https://doi.org/10.1016/j.cveq.2009.04.005.
Colditz, Ian G. 2022. Competence to thrive: resilience as an indicator of positive health and positive welfare in animals. Animal Production Science 62(15):1439–58. https://doi.org/10.1071/an22061.

Colombino, Elena, Federica Raspa, Maria Perotti, Domenico Bergero, Ingrid Vervuert, Emanuela Valle, ja Maria Teresa Capucchio. 2022. Gut health of horses: effects of high fibre vs high starch diet on histological and morphometrical parameters. BMC veterinary research 18(1):1–338. https://doi.org/10.1186/s12917-022-03433-y.

Giles, Sarah L., Sean A. Rands, Christine J. Nicol, ja Patricia A. Harris. 2014. Obesity prevalence and associated risk factors in outdoor living domestic horses and ponies. PeerJ (San Francisco, CA) 2:e299–e299. https://doi.org/10.7717/peerj.299.

Hampson, Ba, Jm Morton, Pc Mills, Mg Trotter, Dw Lamb, ja Cc Pollitt. 2010. Monitoring distances travelled by horses using GPS tracking collars. Australian Veterinary Journal 88(5):176–81. https://doi.org/10.1111/j.1751-0813.2010.00564.x.

Husted, L., M. S. Andersen, O. K. Borggaard, H. Houe, ja S. N. Olsen. 2010. Risk factors for faecal sand excretion in Icelandic horses. Equine Veterinary Journal 37(4):351–55. https://doi.org/10.2746/0425164054529373.

Jonsson, H., ja A. Egenvall. 2006. Prevalence of gastric ulceration in Swedish Standardbreds in race training. Equine veterinary journal 38(3):209–13. https://doi.org/10.2746/042516406776866390.

Korte, S. Mechiel, Berend Olivier, ja Jaap M. Koolhaas. 2007. A new animal welfare concept based on allostasis. Physiology & behavior 92(3):422–28. https://doi.org/10.1016/j.physbeh.2006.10.018.

Krueger, Konstanze, Laureen Esch, Kate Farmer, ja Isabell Marr. 2021. Basic Needs in Horses?—A Literature Review. Animals 11(6):1798. https://doi.org/10.3390/ani11061798.

Lamglait, Benjamin, Marielle Vandenbunder-Beltrame, Elodie Trunet, ja Karin Lemberger. 2017. Description of gastric ulcers and of their suspected, associated risk factors in deceased wild equids at the Réserve Africaine de Sigean, France (2010–2016). Journal of zoo and wildlife medicine 48(3):668–74. https://doi.org/10.1638/2016-0249.1.

Luthersson, N., K. Hou Nielsen, P. Harris, ja T. D. H. Parkin. 2009. Risk factors associated with equine gastric ulceration syndrome (EGUS) in 201 horses in Denmark. Equine Veterinary Journal 41(7):625–30. https://doi.org/10.2746/042516409×441929.

Luthersson, Nanna, Maria Mannfalk, Tim D. H. Parkin, ja Patricia Harris. 2017. Laminitis: Risk Factors and Outcome in a Group of Danish Horses. Journal of Equine Veterinary Science 53:68–73. https://doi.org/10.1016/j.jevs.2016.03.006.

Mendl, Michael, Oliver H. P. Burman, ja Elizabeth S. Paul. 2010. An integrative and functional framework for the study of animal emotion and mood. Proceedings of the Royal Society. B, Biological sciences 277(1696):2895–2904. https://doi.org/10.1098/rspb.2010.0303.

Niinistö, Kati E., Meri A. Määttä, Mirja O. Ruohoniemi, Maria Paulaniemi, ja Marja R. Raekallio. 2019. Owner-Reported Clinical Signs and Management-Related Factors in Horses Radiographed for Intestinal Sand Accumulation. Journal of Equine Veterinary Science 80:10–15. https://doi.org/10.1016/j.jevs.2019.05.012.

Sykes, Benjamin W., Mark Bowen, Jocelyn L. Habershon-Butcher, Martin Green, ja Gayle D. Hallowell. 2019. Management factors and clinical implications of glandular and squamous gastric disease in horses. Journal of Veterinary Internal Medicine 33(1):233–40. https://doi.org/10.1111/jvim.15350.