Hyvinvoiva hevonen – mitä se käytännössä tarkoittaa? Osa 2. Hyvän ravitsemuksen mittarit

Hevosen ruoansulatuselimistölle sopivinta ravintoa on kuitupitoinen rehu, jota on jatkuvasti tarjolla. Pitkät, yli neljän tunnin mittaiset ruokintavälit sekä viljapohjaisten, korkeaenergisten rehujen käyttö vaikuttavat negatiivisesti hevosen ruoansulatusjärjestelmän toimintaan heikentämällä sen mikrobikantaa ja nostamalla sen happamuustasoa. Heikosti toimiva ruoansulatusjärjestelmä lisää erilaisten ruoansulatusongelmien ja -sairauksien, kuten kaviokuumeen, ähkyn ja mahahaavan riskiä (Al Jassim ja Andrews 2009; Colombino ym. 2022). Viljapohjaiset rehut saattavat myös aiheuttaa stereotyyppisiä käyttäytymismalleja, etenkin puunpurentaa (Bachmann ja Stauffacher 2002).

Eläinperäiset mittarit

Ravinnon tehtävä on tarjota eläimelle sen tarvitsemat ravintoaineet kehon optimaalisen toiminnan takaamiseksi. Hyvinvoiva keho on myös sopiva mittasuhteiltaan ja elopainoltaan. Hevosten ylipaino on viime vuosina kuitenkin lisääntynyt merkittävästi ja siitä on muodostumassa yksi suurimmista hevosten hyvinvointihaasteista (Giles ym. 2014; Lesimple 2020). Tämä viittaisi siihen, että hevosille syötetään turhan energiapitoista rehua sen tarpeisiin nähden.

Hevosten kehon koostumuksen, niin kutsutun kuntoluokan, määrittelemiseksi on kehitetty erilaisia asteikkoja. Näiden asteikkojen sisältö on tarkoin kuvailtu, ja ne vaihtelevat erittäin laihan ja äärimmäisen lihavan välillä. Kuntoluokituksen haasteena on se, että määrittämiseen käytettäviä asteikkoja on useita. Yleisimpiä ovat joko viiden tai yhdeksän asteikon luokitukset. Kansallisesti tai kansainvälisesti ei ole käytössä yhtä tiettyä kuntoluokitusta (Hockenhull ja Whay 2014; Lesimple 2020).

Kuntoluokitus antaa laadukasta tietoa hevosen kehon koostumuksesta, koska analyysin tekoa varten eri osien rasvapitoisuus määritellään myös käsin tunnustelemalla. Se on osoittautunut luotettavaksi mittariksi kuitenkin vain kokeneiden arvioitsijoiden käytössä. Korkean kuntoluokan hevosilla tiedetään olevan suurempi riski saada ruoansulatukseen liittyviä sairauksia, kuten esimerkiksi insuliiniresistenssin (Lesimple 2020). Kuntoluokan perusteella ei voida tehdä päätelmiä hevosen ruoansulatusjärjestelmän terveydestä, mutta sen avulla voidaan analysoida rehustuksen sopivuutta kyseiselle hevoselle.

Resurssi- ja hoitokäytäntöperäiset mittarit

Ympärivuorokautinen laidunnus olisi hevosen ruoansulatuselimistön hyvinvoinnin kannalta paras vaihtoehto (Hampson ym. 2010; Luthersson ym. 2009). Laidunten täytyy olla tarpeeseen sopivia sekä mielellään monipuolisia. Niillä ei saa olla hevosille haitallisia kasveja. Tutkimuksen mukaan hevoset tosin luonnostaan välttävät niille haitallisia kasveja ollessaan laitumella, mutta heinän seassa niitä ei välttämättä tunnisteta (Sroka ym. 2022). Ylilaidunnus myös nostaa riskiä, että hevonen syö sille haitallisia kasveja.

Etenkin sisätiloissa pidetyillä hevosilla jatkuva karkearehun saanti edistää ruoansulatuskanavan hyvinvointia. On osoitettu, että useat ruokintakerrat päivän aikana parantavat hevosen ruoansulatuselimistön mikrobien hyvinvointia. Yleisesti tiedossa on myös, että pitkät ajat ilman karkearehua ovat haitallisia. Etenkin aamuöisin hevosen mahalaukun pH happamoituu. Karkearehun saanti aamuyön tunteina voisi edesauttaa hevosen ruoansulatuselimistön hyvinvointia (Cipriano-Salazar ym. 2019). Ruokintakertojen tiehys voisi täten toimia yhtenä hevosten hyvinvoinnin mittarina.

Väkirehuja käytetään usein, etenkin jos hevosen ravinnolliset tarpeet eivät täyty pelkästä karkearehusta. Korkea vilja- ja tärkkelyspitoisuus rehussa kuitenkin altistaa hevosen ruoansulatusjärjestelmän erilaisille ongelmille, koska hevosen suolisto ei pysty sulattamaan ja hyödyntämään väkirehujen sisältämää tärkkelystä tehokkaasti. Toisaalta tärkkelys, pieninä annoksina useasti ruokittuna, on hyvä energianlähde (Cipriano-Salazar ym. 2019). Ruokittujen rehujen koostumus ja annoskoot vaikuttavat täten vahvasti hevosten hyvinvointiin.

Hevosilla tulee aina olla puhdasta vettä tarjolla. Veden puuttuminen laitumilta tai tarhoista on jopa mahahaavan esiintymistä lisäävä tekijä (Luthersson ym. 2009). Hevosten janontunteen mittaaminen ei ole toistaiseksi mahdollista, joten juomisen mittaaminen voi tapahtua vain kulutusta tarkkailemalla. Määrän mittaaminen ei kuitenkaan vastaa veden saatavuuden turvaamista. Nestetasapainoa pyritään joskus arvioimaan ihoa nipistämällä ja palautumisaikaa mittaamalla, mutta tämä tapa ei ole yhtenäinen ja on siten epäluotettava (Hockenhull ja Whay 2014).

Juoma-astioiden ja niiden sisältämän veden tulee olla puhtaita. Hevosten halukkuuteen juoda voi vaikuttaa myös astian ominaisuudet. Hevoset suosivat laakeita juoma-astioita, joiden pohjalla on aina useita senttimetrejä vettä. Astiassa olevan täyttöventtiilin tulee olla myös mahdollisimman hiljainen (Krawczel, Friend, ja Johnson 2006). Joidenkin tutkimusten perusteella näyttäisi siltä, että hevoset juovat paremmin vaaleanvärisistä juoma-astioista. Tässä on kuitenkin vaihtelevuutta tutkimusten välillä. Joka tapauksessa tummat juoma-astiat lämpenevät auringossa nopeasti, eikä niiden likaantumista huomaa helposti. (Davis ym. 2017; Yildirim ja Yildiz 2020).

Yhteenveto

Ravitsemusta voidaan monipuolisesti käyttää hevosten hyvinvoinnin mittarina. Ruokintakertojen lukumäärä, ruokitut rehut ja niiden koostumus sekä hevosen kuntoluokka vaikuttavat siihen, miten hevonen voi. Vaikka hevosen suoliston terveydentila selviää luotettavasti vain kuvantamisella, voidaan rehujen ja ruokintakäytäntöjen pohjalta tehdä suuntaa-antavia arvioita ruoansulatuskanavan terveydentilasta. Hevosten veden saanti ja sen turvaaminen on oleellinen osa ruokintaa ja rehustusta, ja niitä voidaan käyttää hyvinvointimittarina.

Lähteet

Al Jassim, Rafat A. M., ja Frank M. Andrews. 2009. The Bacterial Community of the Horse Gastrointestinal Tract and Its Relation to Fermentative Acidosis, Laminitis, Colic, and Stomach Ulcers. The Veterinary clinics of North America. Equine practice 25(2):199–215. https://doi.org/10.1016/j.cveq.2009.04.005.
Bachmann, I., ja M. Stauffacher. 2002. Housing and use of horses in Switzerland: a representative analysis of the status quo. Schweiz Arch Tierheilkd 144(7):331–47. https://doi.org/10.1024/0036-7281.144.7.331.

Cipriano-Salazar, Moisés, Moyosore Joseph Adegbeye, Mona M. M. Y. Elghandour, Alberto Barbabosa-Pilego, Miguel Mellado, Ayman Hassan, ja Abdelfattah Z. M. Salem. 2019. The Dietary Components and Feeding Management as Options to Offset Digestive Disturbances in Horses. Journal of equine veterinary science 74:103–10. https://doi.org/10.1016/j.jevs.2018.12.017.

Colombino, Elena, Federica Raspa, Maria Perotti, Domenico Bergero, Ingrid Vervuert, Emanuela Valle, ja Maria Teresa Capucchio. 2022. Gut health of horses: effects of high fibre vs high starch diet on histological and morphometrical parameters. BMC veterinary research 18(1):1–338. https://doi.org/10.1186/s12917-022-03433-y.

Davis, A. T., B. A. Siehr, B. C. Akam, ja J. A. FitzSimmons. 2017. Effect of bucket color on water intake in horses. Journal of equine veterinary science 52:106–106. https://doi.org/10.1016/j.jevs.2017.03.166.

Giles, Sarah L., Sean A. Rands, Christine J. Nicol, ja Patricia A. Harris. 2014. Obesity prevalence and associated risk factors in outdoor living domestic horses and ponies. PeerJ (San Francisco, CA) 2:e299–e299. https://doi.org/10.7717/peerj.299.

Hampson, Ba, Jm Morton, Pc Mills, Mg Trotter, Dw Lamb, ja Cc Pollitt. 2010. Monitoring distances travelled by horses using GPS tracking collars. Australian Veterinary Journal 88(5):176–81. https://doi.org/10.1111/j.1751-0813.2010.00564.x.

Hockenhull, J., ja H. R. Whay. 2014. A review of approaches to assessing equine welfare. Equine veterinary education 26(3):159–66. https://doi.org/10.1111/eve.12129.
Krawczel, P. D., T. H. Friend, ja R. Johnson. 2006. A note on the preference of naïve horses for different water bowls. Applied animal behaviour science 100(3):309–13. https://doi.org/10.1016/j.applanim.2005.11.010.

Lesimple, Clémence. 2020. Indicators of Horse Welfare: State-of-the-Art. Animals (Basel) 10(2):294. https://doi.org/10.3390/ani10020294.

Luthersson, N., K. Hou Nielsen, P. Harris, ja T. D. H. Parkin. 2009. Risk factors associated with equine gastric ulceration syndrome (EGUS) in 201 horses in Denmark. Equine Veterinary Journal 41(7):625–30. https://doi.org/10.2746/042516409×441929.

Sroka, Louisa, Clara Müller, Marie-Lena Hass, Anja These, Sabine Aboling, ja Ingrid Vervuert. 2022. Horses’ rejection behaviour towards the presence of Senecio jacobaea L. in hay. BMC veterinary research 18(1):25–25. https://doi.org/10.1186/s12917-021-03124-0.

Yildirim, Fatih, ja Ahmet Yildiz. 2020. Water bucket colour preferences in horses. Austral journal of veterinary sciences 52(2):49–54. https://doi.org/10.4067/S0719-81322020000200049.